Matka Kathmanduun!

Muutamia tunteja edellisen blogipostauksemme jalkeen alkoi taas intiainen saato. Otimme Jorethangissa hotellin heti saavuttuamme ja olimme tarkistavinamme huoneen kunnon/laadun ennen sinne asettumista. Emme kuitenkaan katsoneet tarpeeksi tarkasti, huone osoittautui viela Darjeelingin "homeinen kokolattiamatto" -huonettakin akuutimmaksi! Vessassa oli suihku, johon kuvittelimme monen paivan paussin jalkeen paasevamme mukavasti peseytymaan. Se osoittautui rikkinaiseksi. Ei se mitaan, vessassa oli nimittain ns. huljuhana juuri ja juuri niin korkealla maasta, etta siina saattoi kykkia alla. Toiletin akuutteus ei kuitenkaan loppunut siihen, viemari ei nimittain vetanyt! Yhdistetyn suihku-wc -kopin lattialle kertyi monta senttia vetta. Kaypa siina sitten pissalla!

Vessan saimme viela kuitenkin otettua huumorilla, mutta huoneen muita vieraita emme. Ensiksi spottasimme jannan gekon, joka oli huomattavasti agressiivisempi kuin Varanasin gekko-toverimme. Se myos paasteli kuumoittelevia kiljumis/laulamis -aania. Yrittaessamme hankkiutua siita eroon, huomasinne toisen sangyn (Akselin sangyn) patjan alla megakokoisen torakan. Inhoitus alkoi nousta hyvaa kyytia. Olimme huoneen vaihtamisen kanssa aivan kahden vaiheilla kunnes spottasimme huoneessa viela yhden elikon, suurimman talla reissulla nakemamme hamahakin! Varpaista varpaisiin noin 8cm! Pakkasimme kamamme salamana ja kipitimme rinkat selassa vaatimaan rahojamme takaisin - samaan laavaan emme olis jaamassa. Saimmekin rahoista suurimman osan takaisin ja vaihdoimme hotellia. Kuumottelimme koko yon mahdollisisa huonevieraistamme. Julistammekin Jorethangin reissun kurjimmaksi kohteeksi!

Aamulla paasimme vihdoin lahtemaan kaupungista, nappasimme jeepin kohti Kakarbhittaa, eli Nepalin puolella sijaitsevaa rajanylityskaupunkia. Jeeppimatka oli mielenkiintoinen, olimme jo loppumatkasta aivan varmoja (ainakin Akseli oli), etta meidat oli ohjattu vaaraan jeeppiin. Ajamamme tie vaihtui jatkuvasti pienempaan ja yhdessa vaiheessa ajelimme keskella idyllista kylaa. Yht'akkia jeeppi kuitenkin pysahtuu ja meidat viitotaan ulos. Kukaan ei puhu Englantia jeepissa, eika meilla ole mitaan hajua missa olemme. Pysahdyspaikassamme saamme meita vastaan tulleelta kostaapelilta tietaa, etta olemme Intian ja Nepalin rajalla. Uskomattomin rajanylityspaikka koskaan. Kirjoittelimme tarvittavat lomakkeet, paasimme pois Intiasta ja jatkoimme 'ei kenenkaan maan' yli Nepalin rajalle. Siella tayttelimme taas kaavakkeita ja saimme viisumin.

Nepalin puolella paatimme ottaa yobussin Kathmanduun jo samana iltana. Odottelimme Kakarbhitassa viitisen tuntia, ja paasimme bussin kyytiin. Tuo 13 tunnin bussimatka meni meilla molemmilla aivan top 5:een elaman nihkeimissa kokemuksissa. Bussi oli todella nihkea, ramiseva ja paukkuva peltipurkki. Lahes sietamattomaksi matkan teki kuskin erittain agrssiivinen ajotapa. Heittelehdimme edestakaisin koko yon. Istuinten selkanojat vielapa mukavaisesti nousivat viitisen senttia asetetusta kulmasta jokaisen toyssyn ja jarrutuksen kohdalla. Uskomattoman nihkea yo! Matka oli vielapa todella kallis, noin 15e/naama!

Aamulla kuitenkin totesimme valttaneemme rotkoon putoamisen ja saavuimme Kathmanduun aamulla kahdeksan aikaan. Asetuimme taloksi loistavaan hosteliin (suihkukin toimii) legendaariselle Freek Streatille, 1970-luvun backpacker-kadulle. Nykyaan turismi keskittyy taalla Thamelin alueelle, jonne meitakin yritettiin lobata jo bussissa. Onneksi valitsimme kuitenki Freek Streatin, se on huomattavasti vahemman turistinen ja myos halvempi. Thameliin on kavelymatka ja sielta voikin ostaa mita vain. Nepal myos tuntuu olevan hieman halvempi kuin Intia.

Sikkimiin lahdettyamme paatimme jattaa kaikki herkut ja pitaytya vain riisissa, perunassa ja puhtaassa elamassa. Paastomme on nyt virallisesti ohi, Kathmandu on meille kuin runsauden sarvi. Maailman aarista importatut suklaat ja lansimaalaista ruokaa tarjoavat ravintolat jopa hammentavat yksinkertaisen Sikkim-elaman jalkeen. Taytyy kuitenkin sanoa, etta viikko nuudeleita, perunaa ja riisia on tehnyt tehtavansa ja hampurilainen ei ole koskaan maistunut paremmalle!